KIERTUESUUNNITTELU

Onnistuneen kiertueen lähtökohtana on luonnollisesti hyvä esiintyjä. Tämän lisäksi tarvitaan henkilökuntaa ja tekniikkaa, jotta maksava yleisö saisi rahoilleen vastinetta.

Hyvä ennakkosuunnittelu on keskeinen osa onnistunutta kiertuetta. Se säästää usein hikeä ja euroja, sekä tekee ennen kaikkea kiertueesta yhtenäisen kokonaisuuden.

Esitykset kuulostavat ja näyttävät samankaltaisilta, jolloin yleisö on samalla viivalla kiertueen keikkojen suhteen. Tämä lisää varmasti arvostusta esiintyjää kohtaan, kun kyetään tarjoamaan mahdollisimman yhtäläinen kokemus paikasta riippumatta.

Suunnittelu auttaa myös laskemaan resursseja eri osa-alueiden kulujen suhteen.

Varsinkin tekninen puoli aiheuttaa usein päänvaivaa. Budjettikatto voi tulla vastaan laitteiden, kuljetuskapasiteetin tai henkilökunnan osalta, jolloin pitää miettiä vaihtoehtoisia ratkaisuja. Ilman muuta asioita on hienoa tehdä mahdollisimman isolla otteella, mutta usein järkevä suunnittelu ja taitava henkilökunta saa pienemmälläkin budjetilla tehdyn tuotannon kuulostamaan ja näyttämään genrestä riippuen uskottavalta kokonaisuudelta.

Mikäli tarvitset kiertueellesi asiantuntevaa, kielitaitoista sekä sosiaalisen päivänvalon kestävää kiertuvastaavaa, niin ota toki yhteyttä.